Seuran esittely

Hyvässä seurassa on ilo liikkua!


Kalannin Naisvoimistelijat ry on perustettu keväällä 1949 ja on Suomen Voimisteluliiton alainen seura.


Kalannin Naisvoimistelijat on vireä lasten ja naisten sekä perheiden terveys- ja kuntoliikuntaan keskittyvä seura, jolla on aktiivisesti toimivia ryhmiä Kalannissa ja Uudessakaupungissa.

Tavoitteenamme on, että mahdollisimman monen olisi helppo tulla mukaan tunneillemme ja päästä nauttimaan liikunnan ja erityisesti jumpan tuomasta hyvästä olosta ja terveydestä. Ryhmissämme liikkuvat iloisen kevyesti niin vauvat kuin varttuneemmatkin jumpparit.

Seura on pyrkinyt pysymään tuntitarjonnassaan aina ajan hermolla ja tuomaan tunnit lähelle jumppareita - mahdollisimman laadukkaina sekä huokean hintaisina siten, että kynnys osallistua olisi mahdollisimman matala. Olemme onnistuneet tavoitteessamme erittäin hyvin.

Johtokuntamme kuuluu kahdeksan reipasta naista, jotka yhdessä ohjaajien sekä muiden aktiivisten jäsenten kanssa tekevät ilolla työtä naisten ja lasten liikunnan hyväksi alueellamme.

Tervetuloa kokeilemaan ja valitsemaan Sinulle sopivin ryhmä!

 

Kalannin Naisvoimistelijat ovat sitoutuneet tiedottamaan päihdepelisäännöistä seuran toiminnassa mukana olevia. 

 

Kalannin Naisvoimistelijoiden uskollisuuden kilta

Uskollisuuden kilta on "jumppaveteraaneille" tarkoitettu seura. Tavoitteena on tuottaa iloa ja virkistystä killan jäsenille ja pitää huolta toisistamme. Retkeilemme, käymme erilaisissa tapahtumissa ja lounailla. Kiltakokouksia on tarvittaessa, 2-3 kertaa vuodessa. Tällä hetkellä meitä on 13 ja toivotamme tervetulleeksi jäseneksi haluavat.

Kiltaäiti Leena Paasio p. 040 761 6600

Muistiinmerkitsijä Marja Tyynelä p. 050 567 9916

Rahakirstunvartija Ritva Laine p. 050 501 2090